Viikko parvoviruksen epäilyn alaisena.

Tämä kulunut viikko on saanut allekirjoittaneen hiljaiseksi, surulliseksi ja ennen kaikkea pelokkaaksi.

Kajo lopetti syömisen viikko sitten, kun olimme reissussa. Taisin asiasta mainitakin edellisessä blogikirjoituksessa, oli kuitenkin syönyt lihaa ja muuta vastaavaa "herkkua" hoitopaikassaan. Kotiin tullessaan koira söi kerran, ja sen jälkeen ei ole ruoka maistunut. Koira on vain ripuloinut hallitsemattomasti, ja eilen Kajo alkoi oksentamaan ja oksensi kerralla n. 3l silkkaa limaa, ripulikin on ollut todella limaista. Hälytyskellot alkoivat soimaan jo siinä vaiheessa kun koira alkoi oksentamaan, ja siinä vaiheessa olin jo täydessä paniikissa kun näin koiran kramppaavan parvekkeella. Soitin kaupungin jokaisen eläinlääkärin läpi ja pääsimme onneksi melkein heti yhdelle eläinlääkärille, jota jumaloin varmaan lopun elämääni nopean toiminnan vuoksi.

Lääkärissä Kajo sai kipupiikit, vatsansuoja-aineet ja pahoinvointilääkkeet. Koiralla oli myös kuumetta. Kuumeen huomasi myös siitä että nenästä valui kirkasta vettä ja kirsu oli todellakin tulikuuma. Mukaan tuli antibioottikuuri  ja kipupiikit vielä kotiin asti annettavaksi, ja muutama purkki vatsaystävällistä märkäruokaa. En voi kuin kiittää vuolaasti kyseistä eläinlääkäriä ja hänen avustajaansa, enpä ole koskaan törmännyt noin uskomattomiin palveluammatissa oleviin, koirakin otti lääkkeet ja piikit ilman mutinoita ja antoi tutkia ihan rauhassa vaikka oli ensimmäistä kertaa ikinä eläinlääkärissä.

Siitä puheenollen..

Hyvät ihmiset. Älkää missään nimessä tehkö samaa virhettä mitä itse olen tehnyt,  ja kadun sitä syvästi tällä hetkellä. ROKOTTAKAA koiranne ajoissa, ja ottakaa kaikki rokotukset mitä vaaditaan, vaikka pentu olisi kuinka sekarotuinen hyvänsä, eikä tapaisi muita koiria kuin harvakseltaan. Itse en rokottanut koiraa rahapulan takia, menetin työpaikkani ja siitä asti olen elänyt koiran kanssa kädestä suuhun menetelmällä, kun säästöönkään ei ole mitään voinut laittaa. 
Jos ja kun Kajo tuosta paranee entisiin mittoihinsa, käydään koira rokottamassa kaikelle mahdolliselle mitä voi olla, ettei tätä tapahdu enää koskaan uudelleen. 

On väärin pihistellä toisen elävän olennon terveydellä. Meillä ei koskaan rokottamattomille koirille ole mitään ongelmia tullut, ja lapsellisesti ajattelin että tässäkin tapauksessa tuskin niin tulee käymään, että koira selviää hyvinkin siihen asti kunnes itse pääsen töihin. Hinta on ollut opetuksesta kova, kun oman koiran terveys romahti nopeasti, ja pelkäsin menettäväni koiran hetkenä minä hyvänsä.

Kajo on onneksi taistelijaluonne, ja sen sielu kestää mitä tahansa. Se on vahva, ja päättänyt selvitä tuosta kierteestä. Tällä hetkellä Kajoa pakkojuotetaan, ja syötetään kun muuten ei meinaa maistua, mutta viime oksentamisesta on jo 12h, joten elättelen toiveita että koira toipuu. Kuumekin oli hieman laskenut, ja koira tuntuu jo hieman pirteämmältä ja jaksaa jo seistä omin voimin ja heilutella häntää, ja yritti se jo hieman leikkiäkin aamulla. Kajo lähtee vielä ensi yöksi mun mukaan töihin (niin, minä selkävammainen sain vihdoin töitä pari viikkoa takaperin) jotta voin seurata koiran tilaa jatkuvasti, ja jos tämä yö menee hyvin niin Kajo voi ensi viikolla jäädä jo työpäivien ajaksi yksin kotiin. Iso kiitos kuuluu myös työkavereille, ja työpaikan omistajalle siitä hyvästä että he keksivät niin loistavan idean että voin ottaa Kajon mukaan töihin, ja jättää koiran autoon lepäämään siksi aikaa kun teen töitä, tauon tullessa pääsen sitten aina koiraa katsomaan ja tarkastamaan tilannetta. Ei olisi omaan mieleen noin nerokas ajatus tullut, mutta meikäläisen ÄO:lla (joka on noin 40, numeron isompi kuin kengän koko) se nyt ei mikään uutinen olekaan.

Kajo on laihtunut viikon aikana n. 15kg, painoa oli eilen vain 32kg. Voitte vain kuvitella, kuinka anorektiselta noin suuri koira näyttää, kun se normaalisti painaa melkein 50kg.

Kuvassa Kajo juhannuksena tutkailemassa hevosten jälkiä

Tällä kertaa taidettiin päästä pelkällä säikähdyksellä, hyvä niin. Tästä eteenpäin lupaan ja vannon, että rokotukset hoidetaan ajoissa ja tinkimättä, en halua enää koskaan kokea samanlaista tilannetta. Nyt sen vasta tajuaa, kun kolahti omaan nilkkaan, valitettavasti. Ottakaa tämä vaikka varoittavana esimerkkinä, tiedän että moni pienempi koira olisi antanut jo periksi.

Kyläkoira!

Ompa mennyt taas pitkä aika että tännekin kerkeän kirjoittelemaan, firmalla on mennyt niin paljon aikaa ja omien töiden kanssa on mennyt niin lahjakkaasti kun olen yöt töissä.

Kävipä kuitenkin niin että käytiin perhereissulla Tampereella, kun siellä oli JM-autojen Kardaanikunkku tuossa viime viikonloppuna. Reissu oli sinänsä huono, etten Kajoa voinut mukaan ottaa ja oli viime tingassa etsittävä koiralle uusi hoitopaikka kun entinen kusi silmään. Luojan kiitos, löysin mukavan rouvahenkilön joka sitten suostui ottamaan Kajon viikonlopun yli itselleen, ja hänellä oli kokemusta isoista koirista. Rouva ja Kajo tuli hyvin toimeen keskenään, ja ajattelinkin sitten että voin ihan hyvillä mielin jättää Kajon hänen hoiviinsa.

Se olikin ensimmäinen kerta ikinä kun Kajo on ollut pois mun luota niin pitkää aikaa. Itselle se oli vaikeaa, kun on koiraan tottunut niin yhtäkkiä ei ollutkaan koiraa mitä ruokkia ja lenkittää, ja seurailla muuten. Kajo oli lopettanut syömisen samantien, ja vasta perjantai-iltana ja lauantaina aamulla oli suostunut maistamaan jotain kun ruokaan oli lisätty raakaa jauhelihaa. Siitähän se sitten lähti, Kajo eli leveästi ja söi jauhelihaa ja kaikkea mahdollista mitä kaapista oli löytynyt, ja oli ollut ilmeisen onnellinen asiasta (kotona kun ei muuta heru kuin sitä normaalia koiran ruokaa, ja joskus syötän kajolle raakaa lihaa ja mitä nyt sattuu jääkaapista löytymään mikä on menossa vanhaksi). Sääli vain että kaikki ne ruuat oli tullu samantien pihalle, ei koirakaan päässyt nauttimaan niistä kunnolla.

Kajo meni täysin sekaisin kun menin maanantaina hakemaan sitä hoidosta, ja luulin ettei koiraparka pysy enää nahoissaan kun se tajusi että "hei me mennään sittenki kotiin, ei emäntä mua ookkaan hylänny!". Oli aika raju vastaanotto, mulla on vieläki käsissä jälkiä siitä kun tuo molossi hieman ilmaisi rakkauttaan emäntäänsä.

Nyt mennään jo viikon loppupuolta, ja koira seuraa mua jopa tiiviimmin mitä hai seuraa laivaa. Luulee tiesti, että voin yhtäkkiä lähteä hetkenä minä hyvänsä uudelleen, ja Kajo jää taas yksin jonkun tuntemattoman seuraan. Onneks ei semmosta oo tapahtumassa, pyrin kuitenkin aina ottamaan koiran mukaan reissuille, oli kyse sitten vaikka kauppareissuista.