Hyi hemmetti, talavi!

Ihan turhaan selittelen työkiireistä tai muuttuneista elämäntilanteista, mikään selitys ei korvaa sitä miksen ole tänne kirjoitellut. Sanotaan nyt sitten näin, että elämässä on ollut muitakin, kuin blogi ja sen päivittäminen. Valitettavasti.

MUTTA. Kajon kanssa on asiat menny ihan mielettömän hyvin, ja se on oppinut tulemaan Karatin kanssa toimeen ihan kohtuullisesti. Tosin nykyäänkin koiraherra pitää kissaherraa lähinnä karvaisena välipalana, mutta mitäs me pienistä. Kissa on kuitenkin vielä hengissä. Joskus ihmetyttää, mahtaako kyseisellä eläimellä olla lainkaan itsesuojeluvaistoa, kun hän antaa koiran ottaa päänsä suuhun ja hinata pitkin asuntoa... Tai sitten Karatilla on vain niitä käyttämättömiä elämiä vielä jäljellä, ja haluaa tietentahtoen uhmata kissajumalia sillä touhulla. Mene ja tiedä sitten.

Viime kuukaudet on nyt ollut melkosta haipakkaa. Oon etsiskelly tälle pienperheelle uutta asuntoa, koska nykyinen on homeessa. Yksi asunto on löytynyt, joka olisi kuin unelma. 65m2 saunallinen kaksio pienkerrostalossa (3 asuntoa) jonka pihalle saisin laittaa häkin Kajolle. Vuokra on naurettavan halpa, ja asunto remontoidaan katosta lattiaan ennen muuttoa. Asuntoon tulee myöskin kattoihin ns. sisustushirret, ja muutenkin siitä tulee UPEA. Ongelmana vain tämä, että asunto on täysin kesken vielä, joten en tiedä milloin tämä unelmakoti tulee vapautumaan.

Mietinnässä on myös ollut paikkakunnalta poismuutto. Kokkolassa eläimien kanssa muuttaminen on yhtä helvettiä, jotain kertoo varmaan se että olen etsinyt uutta asuntoa 9 pitkää kuukautta. Täällä lemmikilliset ihmiset ovat kaupungin pohjasakkaa mitä tulee vuokraustoimintaan. Muissa kaupungeissa tuntuu olevan paljon avarakatseisempaa porukkaa, mitä täällä. Tosin, olen aina sanonutkin kaikille, että jos jotain paikkakuntaa pitää Suomessa karttaa, on se Kokkola. Monestakin syystä.

Leikkauksen jälkeen Kajo on toipunut mainiosti, mitään näkyvää muutosta luonteessa ei ole huomattu, eikä koira ole alkanut merkkailemaan sisällekään. Onneksi. Pelkäsin ihan hirveästi että koiran pääkoppa sekoaa hormonitoiminnan romahduksesta ja se alkaisi merkkailemaan sisällekin. No worries, mulla on niin fiksu ja (epä-)filmaattinen koira ettei se nyt pienistä hätkähdä :) Viime aikoina ollaan myös jätetty piikkipannan käyttöä vähemmälle, ja siirrytty kuristavaan narupantaan asteittain. Vedonestokoulutus on mennyt kohtuu hyvin perille, ja koira malttaa nykyään jopa kävellä kohtuu nätisti vierellä, vaikka vieläkin se kokeilee lähteä jyräämään eteen ajoittain. Ainoastaan silloin tulee ongelmia, kun toinen koira tulee vastaan, niin alkaa remmirähjääminen. Koitappa siinä sitten pitää +45kg riekkuvaa koiraa aloillaan..

Laitampa muutaman kuvan facebookista tänne, kun en ole viime aikoina jaksanut uusiakaan ottaa. Meinaa olla vähä kylymä ilima ottaa järkkäriä pihalle, se kun ei "ihan" meinaa kestää tommosia -30c pakkasia.

                                          Yhtä valokuvauksellinen mitä emäntänsä!

                              Löytökissa sai nimekseen Salvato Karat, tutummin vain
                              Karat. Herra on tätä nykyä hyvässä karvassa ja pulskassa
                              kunnossa  :)

Vielä lisätäkseni, kirjoitin aikasemmin kesällä blogiin kirjoituksen jossa Kajolla epäiltiin parvoa. Kyse ei ollut parvosta, vaan myrkytyksestä. Koira oli ilmeisesti syönyt jossain myrkkyä, ja oireet johtuivat nimenomaan tästä myrkystä, eikä viruksesta. Moni varmaan muistaakin, kun sain sosiaalisessa mediassa aikaan suuren ja nopeatempoisen ketjureaktion Iita-lapinkoiran kohtalolla, joka tapahtui syyskuussa. Vasta Iitan tapauksen jälkeen tuli oirekuvaan varmistus, että kyseessä oli Kajonkin kohdalla myrkytystila. Koska verikoetta ei otettu, ei selvyyttä saatu kunnolla. Nopean toiminnan ansiosta Kajo kuitenkin selvisi, ja onneksi kyseessä oli perusterve koira jolla oli elimistö hyvässä kunnossa.

Eunukki ja kissa.

Niin se vaan kävi, että Kajo sanoi hyvästit miehuudelleen ja alkoi opetella elämään eunukkina. Onko sitten jotain muutosta näkynyt koirassa leikkuun jälkeen? No ei, sinänsä. Yhtä lyhyt pinna sillä on mitä ennenkin, ja ihan oma rakastettava itsensä se on vieläkin pallittomuudesta huolimatta. Mikä nyt ei suurena yllätyksenä tule, mutta tyytyväinen saa olla että koira on sopeutunut muutokseen noin hyvin.

Eläinlääkärille mennessä Kajo oli positiivisella mielellä, mutta mieliala muuttui nopeasti rauhoituspiikin jälkeen. Koira yritti näyttää hampaitaan eläinlääkärille vielä tokkuroissaankin, mutta mulle ja assistentille oli oikein ystävällinen. Se tais vain tajuta, et nyt käy jotain huonoa, ja purki oloansa sitten tähän lääkäriparkaan joka teki vain työtä käskettyä. Operoinnin jälkeen assistentti kertoi asiaankuuluvista asioista, ja mainitsi että koira todennäköisesti depressoituu vähintään viikoksi leikkuusta eteenpäin, eikä asiasta kannata vetää johtopäätöksiä ja hermostua kun koira ei olekaan oma itsensä.

Kahden päivän päästä leikkuusta teki mieli soittaa eläinlääkärille, että millon sen depression pitäisi alkaa kun koira juoksee pitkin seiniä leikkikalujensa perässä, eikä menoa näytä haittaavan viisinkertaisiksi turvonneet pikimustat kivespussit jotka laahautuivat perässä. Ilmeisesti sitten oli aika tujuja kipulääkkeitä mitä koiralle syötin aamuisin...

Mutta, se siitä episodista. Kajolla on nyt kissakaveri! Kajo on löytänyt voittajansa, tämä musta surma on luonteeltaan sen verran sähköinen, että koira saa nenilleen jos menee metriä lähemmäksi. Kajo on vajaassa vuorokaudessa rauhoittunut hyvinkin paljon siinä mielessä, että se ihan oikeasti nyt miettii mihin se kävelee, ja miten se kävelee, eikä ryntäile jatkuvasti johonkin. Itse kissaherra on mainio tapaus  näin äkkiseltään diagnosoituna. Vakituista nimeä sillä ei vielä ole, mutta kulkuriaikanaan sitä on sanottu Zorroksi, mikä ei meikäläisen suussa taivu sitten mitenkään lievän R-vian vuoksi. Herran ikää tai menneisyyttä ei kukaan tiedä, mutta käytetään matikaista eläinlääkärissä jossain vaiheessa yleistarkastuksessa jotta lääkäri pääsee määrittämään iän paremmin. Itse vilkaisin hampaita, ja kyseessä on ainakin vähintään parivuotias tapaus maallikon silmin katsottuna.

                        26.10 Kajon kanssa käytiin Laajalahdessa juoksemassa hiekoilla. Kyllä väsytti!


Laittelempas kuvia tulemaan kissaherrastakin myöhemmin kunhan saan kameran kuvauskuntoon :)

Munaton mies.

Viime kirjoituksista on taas vierähtänyt useampikin hetki, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Lähiaikoina olen käynyt katkeraa taistelua oman mieleni kanssa siitä, kannattaako uroskoira kastroida vain sen takia että se tasoittaisi luonnetta ja mielen hallintaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että uroskoiran kohdalla kastrointi tulee olla viimeinen mahdollisuus, ja tässä tapauksessa olen tullut siihen lopputulokseen että Kajon kohdalla se on nyt ajankohtainen aihe. Syitä siihen on useitakin, mutta pääasiassa päätös lähti siitä ettei avomieheni pärjää Kajon luonteelle, ja asiaan täytyy saada jotain muutosta ennenkuin tilanne pahenee. Itse pärjään koiran kanssa vielä suhteellisen hyvin, kun sen ilmeitä osaan jo lukea ja arvoida, mutta se ei valitettavasti riitä.

Mitkä ovat sitten perusteita kastroinnille? On totta, ettei Kajolla ole perinnöllisesti mitään annettavaa kenellekään, ja sekarotuisuutensa takia en halua edes kuvitella sitä mahdollisuutta että Kajosta tulisi vahingon kautta vielä isä pienelle pentueelle. On silkka itsemurha risteyttää koira, jossa on itsessään jo neljää eri rotua, mahdollisesti vielä nartun kanssa jossa voisi olla lisää monirotuisuutta. Se ei edistä kenenkään pyrkimyksiä, ja sekarotuisia koiria kyllä Suomeen mahtuu muutenkin ihan tarpeeksi. On myös tullut ajateltua että koiralla on turhan vahva luonne, ja nimenomaan tätä vahvuutta pyrin pehmentämään kastroinnilla ennenkuin opittu käyttäytymismalli jää koiran päähän lopullisesti. Kajoa ei ole vielä koulutettu loppuun, eikä meidän kohdalla koulutus lopu koskaan (aina voi oppia jotain uutta, ei se ikää katso), mutta koulutusta hankaloittaa oleellisesti koiran oma tahto tehdä muita asioita, kuin keskittyä olennaiseen. Kastroinnille voi olla myös hyvä syy sekin, että koira on aggressiivinen muita kohtaan. Meillä näin ei luojan kiitos ole, mutta joitakin koirarotuja kohtaan Kajokin on aggressiivinen, ja toivoisin tämän loppuvan. Sekin on osasyynä, että koira menee pois tolaltaan muita lajikumppaneita nähdessään, eikä osaa hillitä itseäänsä riemultansa, vaan homma menee aina överiksi. Tulipa sitä sitten saatua monoa koirapuistostakin sen takia, että Kajo 7kk ikäisenä leikki muiden koirien kanssa niin rajusti, että muut omistajat luulivat sen yrittävän tappaa omia koiriaan. Selitä siinä sitten, että tämä koira ei ole ihan samanlainen, mitä teikäläisen labradorinnoutaja jolla tuskin aivotoimintaa edes on..

Syitä löytyisi varmasti kymmeniä, ja satoja eri vaihtoehtoja on tullut pyöriteltyä läpi parin viime kuukauden aikana. Toivotaan, että tämä ratkaisu olisi meille joka suhteessa oikea, ja koirakin pääsisi elämään oikeaa koiran elämää, eikä sellaista että joutuu elämään eristyksissä ilman lajitovereiden seuraa. On itsellekin todella kurjaa, kun lenkillä ollessa kaikki vastaantulevat koiraihmiset tai yksinäiset lenkkeilijät pakenevat metsään Kajon nähdessään. Syy ei ole se, että koira tekisi mitään aggressiivista tai spontaania, vaan se että Kajolla on tapana laskea päätänsä, tuijottaa vastaantulevaa ja ns. vaania sitä lenkkeilijää/vastaantulevaa koiraa. Ei se sillä mitään pahaa tarkoita, se vain haluaa katsoa tarkemmin ja päätä laskemalla maahan kohti, se haistaa paremmin vastaantulevan ihmisen. Eilenkin sain huudella viidelle ihmiselle että "ei tää koira pahaa tee, se vaan kattoo sua ja yrittää haistella vaikka oot noin kaukana". Siltikin nämä kaikki viisi ihmistä juoksivat umpimetsään karkuun, ajattelivat varmaan että noin iso koira ja tuollainen ilme, ei voi olla muutakuin vihainen koira. Huoh.

15.9 on meillä sitten varattuna aika lääkärille, ja perustarkastus tehdään koiralle samalla kun leikataan. Varmistetaan sitten kerralla että koira on edelleenkin terve ja hyväkuntoinen, että voi taas yhden vuoden eteenpäin mennä levollisin mielin ennen seuraavaa tarkastusta. Sitä odotellessa sitten, munattoman koiran kanssa.

Viikko parvoviruksen epäilyn alaisena.

Tämä kulunut viikko on saanut allekirjoittaneen hiljaiseksi, surulliseksi ja ennen kaikkea pelokkaaksi.

Kajo lopetti syömisen viikko sitten, kun olimme reissussa. Taisin asiasta mainitakin edellisessä blogikirjoituksessa, oli kuitenkin syönyt lihaa ja muuta vastaavaa "herkkua" hoitopaikassaan. Kotiin tullessaan koira söi kerran, ja sen jälkeen ei ole ruoka maistunut. Koira on vain ripuloinut hallitsemattomasti, ja eilen Kajo alkoi oksentamaan ja oksensi kerralla n. 3l silkkaa limaa, ripulikin on ollut todella limaista. Hälytyskellot alkoivat soimaan jo siinä vaiheessa kun koira alkoi oksentamaan, ja siinä vaiheessa olin jo täydessä paniikissa kun näin koiran kramppaavan parvekkeella. Soitin kaupungin jokaisen eläinlääkärin läpi ja pääsimme onneksi melkein heti yhdelle eläinlääkärille, jota jumaloin varmaan lopun elämääni nopean toiminnan vuoksi.

Lääkärissä Kajo sai kipupiikit, vatsansuoja-aineet ja pahoinvointilääkkeet. Koiralla oli myös kuumetta. Kuumeen huomasi myös siitä että nenästä valui kirkasta vettä ja kirsu oli todellakin tulikuuma. Mukaan tuli antibioottikuuri  ja kipupiikit vielä kotiin asti annettavaksi, ja muutama purkki vatsaystävällistä märkäruokaa. En voi kuin kiittää vuolaasti kyseistä eläinlääkäriä ja hänen avustajaansa, enpä ole koskaan törmännyt noin uskomattomiin palveluammatissa oleviin, koirakin otti lääkkeet ja piikit ilman mutinoita ja antoi tutkia ihan rauhassa vaikka oli ensimmäistä kertaa ikinä eläinlääkärissä.

Siitä puheenollen..

Hyvät ihmiset. Älkää missään nimessä tehkö samaa virhettä mitä itse olen tehnyt,  ja kadun sitä syvästi tällä hetkellä. ROKOTTAKAA koiranne ajoissa, ja ottakaa kaikki rokotukset mitä vaaditaan, vaikka pentu olisi kuinka sekarotuinen hyvänsä, eikä tapaisi muita koiria kuin harvakseltaan. Itse en rokottanut koiraa rahapulan takia, menetin työpaikkani ja siitä asti olen elänyt koiran kanssa kädestä suuhun menetelmällä, kun säästöönkään ei ole mitään voinut laittaa. 
Jos ja kun Kajo tuosta paranee entisiin mittoihinsa, käydään koira rokottamassa kaikelle mahdolliselle mitä voi olla, ettei tätä tapahdu enää koskaan uudelleen. 

On väärin pihistellä toisen elävän olennon terveydellä. Meillä ei koskaan rokottamattomille koirille ole mitään ongelmia tullut, ja lapsellisesti ajattelin että tässäkin tapauksessa tuskin niin tulee käymään, että koira selviää hyvinkin siihen asti kunnes itse pääsen töihin. Hinta on ollut opetuksesta kova, kun oman koiran terveys romahti nopeasti, ja pelkäsin menettäväni koiran hetkenä minä hyvänsä.

Kajo on onneksi taistelijaluonne, ja sen sielu kestää mitä tahansa. Se on vahva, ja päättänyt selvitä tuosta kierteestä. Tällä hetkellä Kajoa pakkojuotetaan, ja syötetään kun muuten ei meinaa maistua, mutta viime oksentamisesta on jo 12h, joten elättelen toiveita että koira toipuu. Kuumekin oli hieman laskenut, ja koira tuntuu jo hieman pirteämmältä ja jaksaa jo seistä omin voimin ja heilutella häntää, ja yritti se jo hieman leikkiäkin aamulla. Kajo lähtee vielä ensi yöksi mun mukaan töihin (niin, minä selkävammainen sain vihdoin töitä pari viikkoa takaperin) jotta voin seurata koiran tilaa jatkuvasti, ja jos tämä yö menee hyvin niin Kajo voi ensi viikolla jäädä jo työpäivien ajaksi yksin kotiin. Iso kiitos kuuluu myös työkavereille, ja työpaikan omistajalle siitä hyvästä että he keksivät niin loistavan idean että voin ottaa Kajon mukaan töihin, ja jättää koiran autoon lepäämään siksi aikaa kun teen töitä, tauon tullessa pääsen sitten aina koiraa katsomaan ja tarkastamaan tilannetta. Ei olisi omaan mieleen noin nerokas ajatus tullut, mutta meikäläisen ÄO:lla (joka on noin 40, numeron isompi kuin kengän koko) se nyt ei mikään uutinen olekaan.

Kajo on laihtunut viikon aikana n. 15kg, painoa oli eilen vain 32kg. Voitte vain kuvitella, kuinka anorektiselta noin suuri koira näyttää, kun se normaalisti painaa melkein 50kg.

Kuvassa Kajo juhannuksena tutkailemassa hevosten jälkiä

Tällä kertaa taidettiin päästä pelkällä säikähdyksellä, hyvä niin. Tästä eteenpäin lupaan ja vannon, että rokotukset hoidetaan ajoissa ja tinkimättä, en halua enää koskaan kokea samanlaista tilannetta. Nyt sen vasta tajuaa, kun kolahti omaan nilkkaan, valitettavasti. Ottakaa tämä vaikka varoittavana esimerkkinä, tiedän että moni pienempi koira olisi antanut jo periksi.

Kyläkoira!

Ompa mennyt taas pitkä aika että tännekin kerkeän kirjoittelemaan, firmalla on mennyt niin paljon aikaa ja omien töiden kanssa on mennyt niin lahjakkaasti kun olen yöt töissä.

Kävipä kuitenkin niin että käytiin perhereissulla Tampereella, kun siellä oli JM-autojen Kardaanikunkku tuossa viime viikonloppuna. Reissu oli sinänsä huono, etten Kajoa voinut mukaan ottaa ja oli viime tingassa etsittävä koiralle uusi hoitopaikka kun entinen kusi silmään. Luojan kiitos, löysin mukavan rouvahenkilön joka sitten suostui ottamaan Kajon viikonlopun yli itselleen, ja hänellä oli kokemusta isoista koirista. Rouva ja Kajo tuli hyvin toimeen keskenään, ja ajattelinkin sitten että voin ihan hyvillä mielin jättää Kajon hänen hoiviinsa.

Se olikin ensimmäinen kerta ikinä kun Kajo on ollut pois mun luota niin pitkää aikaa. Itselle se oli vaikeaa, kun on koiraan tottunut niin yhtäkkiä ei ollutkaan koiraa mitä ruokkia ja lenkittää, ja seurailla muuten. Kajo oli lopettanut syömisen samantien, ja vasta perjantai-iltana ja lauantaina aamulla oli suostunut maistamaan jotain kun ruokaan oli lisätty raakaa jauhelihaa. Siitähän se sitten lähti, Kajo eli leveästi ja söi jauhelihaa ja kaikkea mahdollista mitä kaapista oli löytynyt, ja oli ollut ilmeisen onnellinen asiasta (kotona kun ei muuta heru kuin sitä normaalia koiran ruokaa, ja joskus syötän kajolle raakaa lihaa ja mitä nyt sattuu jääkaapista löytymään mikä on menossa vanhaksi). Sääli vain että kaikki ne ruuat oli tullu samantien pihalle, ei koirakaan päässyt nauttimaan niistä kunnolla.

Kajo meni täysin sekaisin kun menin maanantaina hakemaan sitä hoidosta, ja luulin ettei koiraparka pysy enää nahoissaan kun se tajusi että "hei me mennään sittenki kotiin, ei emäntä mua ookkaan hylänny!". Oli aika raju vastaanotto, mulla on vieläki käsissä jälkiä siitä kun tuo molossi hieman ilmaisi rakkauttaan emäntäänsä.

Nyt mennään jo viikon loppupuolta, ja koira seuraa mua jopa tiiviimmin mitä hai seuraa laivaa. Luulee tiesti, että voin yhtäkkiä lähteä hetkenä minä hyvänsä uudelleen, ja Kajo jää taas yksin jonkun tuntemattoman seuraan. Onneks ei semmosta oo tapahtumassa, pyrin kuitenkin aina ottamaan koiran mukaan reissuille, oli kyse sitten vaikka kauppareissuista.

Stumpit ja sirpaleet.

Viime aikoina ei ole kerenny kirjoittelemaan, vaikka tapahtumaa on riittänyt. Ollaan käyty reissussa ja vietetty kotielämää kaikessa rauhassa, ja tehty töitä koiran kanssa ja ilmankin. Aikaisemmin tällä viikolla käytiin Lahdessa hakemassa firmalle auto, ja Kajo oli tottakai mukana (kun sille ei lapsenvahtia tahdo löytyä sen koon takia..), vaikka emäntää hieman arvelutti että jaksaako koira olla autossa yli 12h ja 850km. Hyvinhän se jaksoi, ja kelikin suosi matkustajia kun aurinko ei paljoa paistanut, niin autossakin lämpötila pysyi inhimillisen viileänä. Kajolla oli matkaseurana iiiiiiiiso luu, jota sai sitten natustaa matkan aikana. Tosin ohiajavat autot ja muu liikenne oli paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa, kuin kaupasta ostettu pullamössöluu :) Kotiin päästiin sitten myöhään illalla, ja uni maistui koiralle yhtä hyvin ku muillekkin perheenjäsenille.

Tänään käytiin Kajon kanssa sitten tuossa Heimarissa käveleskelmässä, kun se on oikeastaan ainoa paikka missä viitsii lähialueilla pitää koiraa irti (sanoo laki mitä hyvänsä). Tassuteltiin polkuja pitkin eteenpäin ja törmättiin yhteen pariskuntaan, ja jäätiin sitten jutteleen tän pariskunnan kans siihen risteykseen. Kajo oli koko ajan irti, se kun ei lähde 30m kauemmas irti ollessaan. Jossain vaiheessa koira hoksas veto-ojan jossa oli vettä, ja mikäs sen mukavampaa kesäpäivänä ku lähteä uimaan sinne ojaan.. Sitä miltä koira tällä hetkellä haisee, en viitsi edes kuvailla -.-

Kotiin tullessa huomasin että koiran oikeasta tassusta vuotaa verta norona, ja kotiin päästyäni tarkistin asian ja vekkihän siellä oli. Yksi kokonainen varvasantura oli haljennu horisontaalisesti ja vuosi verta järkyttävän paljon. Koira oli shokissa ja hätääntynyt kun verta oli lattioilla, koirassa itsessään, jopa seinissä ja omatkin vaatteet sotkeentuivat siinä samalla. Tarkistin että haavassa ei ole mitään lasia tms, ja putsasin haavan ja laitoin siihen painesiteen tyrehdyttämään sitä verenvuotoa. Itse kun on ensiapukurssit käynyt, niin jotenkin osasi arvioida tilanteen vaatimat toimenpiteet ja on välineetkin, millä voi edesauttaa sitä hoitamista jos tarve tulee. Kerrankin oon kiitollinen siitä et loukkasin oman käteni viime viikolla, koska muuten mulla ei olis välttämättä ollu harsoja ja puhdistusaineita valmiina että koiran tassun olisi saanut yhtä hyvin hoidettua.

Tällä hetkellä Kajo on rauhallinen, ja antaa siteen olla rauhassa. Verta ei enää vuoda, mutta ilmeisesti tassu on kipeä kun koira arkailee astua sillä koko painolle. Eipä kai tuo mikään ihme ole, kun kyseessä on koiran ensimmäinen haava raajoihin eikä se välttämättä ymmärrä minkätakia sattuu astua. Raukka :( Tänään en sitä vielä pese niistä ojavesistä puhtaaksi, vaan taidan jättää suosiolla huomiselle sen homman. Suihku ei oo koskaan miellyttäny Kajoa niin en viittis ressata sitä enää yhtään enempää tälle päivälle.

Reissumies.

Eilen 11.06.2011 taakse jäi Kajon tähän mennessä pisin reissu. Päämääränä oli Viljakkala (Ylöjärvi) ja matkaa sinne 300km. Kajo on pienestä asti ollut mulla mukana joka paikassa, ja väkisinkin siis tottunut auton kyydissä olemiseen. Matka pelotti emäntää itseään, kun päivä oli todella kuuma (+33astetta), ja matka-autona toimiva Chevrolet Chevy Van väriltään tummansininen, ja sisustaltaan myöskin tumma. Eli reissusta oli tulossa hikinen koko porukalle, ja vettä varattiin litratolkulla mukaan että voidaan pysähtyä välillä juottamaan koiraa ja käymään pihalla tarpeilla.

Mukana oli siis koko perhe, avomieskin mukaan luettuna. Päivä alkoi firmalla, josta haettiin tavarat mitä piti Ylöjärvelle viedä, ja kuumuus nousi sietämättömäksi, eihän siellä kukaan voinu olla kun autossa asteita oli 40c! Ajeltiin koko matka kaikki 5 ikkunaa auki, ja Seinäjoella pysähdyttiin sitten juomaan ja käymään pissalla. Seinäjokelaiset ilmeisesti ihastui Kajon rentoon matkustustyyliin, kun Vani sai reilusti huomiota. Miksipä ei, on kai se nyt hauskan näköistä kun suuren pakettiauton pienestä sivuikkunasta tulee yhtäkkiä sakemannin näköisen koiran pää ulos, ja sen jälkeen ottaa viilennystä ilmasta kieli poskella ja korvat rullalla?
Sääli etten ottanut kameraa mukaan, siitä olisi saanut monta mainiota kuvaa napattua.

Ylöjärveltä matka taittui Kinnulaan Keski-Suomen kautta, pitihän sitä nyt hieman ottaa lomailunkin kannalta avokin kanssa, kun yhteiseloa meillä kahdellakin tuli eilen taas puoliska vuotta lisää. Ja onhan se tylsä ajatella roudtrippiä pelkästään työajona, kun muksukin on mukana ;) Kinnulassa vietettiin hieman pidempi paussi syöden ja juoden, ja levähtäen. Samalla tuli käytyä hieman sukulaisten luona, ja sopivasti valmistujaisjuhlissa piipahtamassa. Tämän jälkeen ajeltiin kotikokkolaan takaisin, ja kilometrejä taittui auton kyydissä yhteensä noin 630km.

Ja Kajo oli niin käsittämättömän hienosti koko matkan ettei voi olla kuin ylpeä siitä. Vaikka matka oli pitkä, niin poika nukkui rauhassa pitkin matkaa, ellei sitten viihdyttänyt ohikulkijoita reippaalla olemuksellaan sivuikkunoista käsin. Nyt tietää, että koira tosissaan on loistava matkustuskaveri, ja rohkenen ottaa sen seuraavillekin reissuille mukaan (tätä ennen ollut mukana Raahessa JM-kisoissa ja Seinäjoen autonhakureissulla) ilman huolta, kun sillä tuota päätä riittää matkustamiseen ja ilmeisesti myös nauttii olostansa autossa :)

Tänään sitten uimaan illemmalla kun ulkona on taas niin kuuma, pitäähän sitä muistaa pyhittää lepopäivä nautinnoille!