MUTTA. Kajon kanssa on asiat menny ihan mielettömän hyvin, ja se on oppinut tulemaan Karatin kanssa toimeen ihan kohtuullisesti. Tosin nykyäänkin koiraherra pitää kissaherraa lähinnä karvaisena välipalana, mutta mitäs me pienistä. Kissa on kuitenkin vielä hengissä. Joskus ihmetyttää, mahtaako kyseisellä eläimellä olla lainkaan itsesuojeluvaistoa, kun hän antaa koiran ottaa päänsä suuhun ja hinata pitkin asuntoa... Tai sitten Karatilla on vain niitä käyttämättömiä elämiä vielä jäljellä, ja haluaa tietentahtoen uhmata kissajumalia sillä touhulla. Mene ja tiedä sitten.
Viime kuukaudet on nyt ollut melkosta haipakkaa. Oon etsiskelly tälle pienperheelle uutta asuntoa, koska nykyinen on homeessa. Yksi asunto on löytynyt, joka olisi kuin unelma. 65m2 saunallinen kaksio pienkerrostalossa (3 asuntoa) jonka pihalle saisin laittaa häkin Kajolle. Vuokra on naurettavan halpa, ja asunto remontoidaan katosta lattiaan ennen muuttoa. Asuntoon tulee myöskin kattoihin ns. sisustushirret, ja muutenkin siitä tulee UPEA. Ongelmana vain tämä, että asunto on täysin kesken vielä, joten en tiedä milloin tämä unelmakoti tulee vapautumaan.
Mietinnässä on myös ollut paikkakunnalta poismuutto. Kokkolassa eläimien kanssa muuttaminen on yhtä helvettiä, jotain kertoo varmaan se että olen etsinyt uutta asuntoa 9 pitkää kuukautta. Täällä lemmikilliset ihmiset ovat kaupungin pohjasakkaa mitä tulee vuokraustoimintaan. Muissa kaupungeissa tuntuu olevan paljon avarakatseisempaa porukkaa, mitä täällä. Tosin, olen aina sanonutkin kaikille, että jos jotain paikkakuntaa pitää Suomessa karttaa, on se Kokkola. Monestakin syystä.
Leikkauksen jälkeen Kajo on toipunut mainiosti, mitään näkyvää muutosta luonteessa ei ole huomattu, eikä koira ole alkanut merkkailemaan sisällekään. Onneksi. Pelkäsin ihan hirveästi että koiran pääkoppa sekoaa hormonitoiminnan romahduksesta ja se alkaisi merkkailemaan sisällekin. No worries, mulla on niin fiksu ja (epä-)filmaattinen koira ettei se nyt pienistä hätkähdä :) Viime aikoina ollaan myös jätetty piikkipannan käyttöä vähemmälle, ja siirrytty kuristavaan narupantaan asteittain. Vedonestokoulutus on mennyt kohtuu hyvin perille, ja koira malttaa nykyään jopa kävellä kohtuu nätisti vierellä, vaikka vieläkin se kokeilee lähteä jyräämään eteen ajoittain. Ainoastaan silloin tulee ongelmia, kun toinen koira tulee vastaan, niin alkaa remmirähjääminen. Koitappa siinä sitten pitää +45kg riekkuvaa koiraa aloillaan..
Laitampa muutaman kuvan facebookista tänne, kun en ole viime aikoina jaksanut uusiakaan ottaa. Meinaa olla vähä kylymä ilima ottaa järkkäriä pihalle, se kun ei "ihan" meinaa kestää tommosia -30c pakkasia.
Karat. Herra on tätä nykyä hyvässä karvassa ja pulskassa
kunnossa :)
Vielä lisätäkseni, kirjoitin aikasemmin kesällä blogiin kirjoituksen jossa Kajolla epäiltiin parvoa. Kyse ei ollut parvosta, vaan myrkytyksestä. Koira oli ilmeisesti syönyt jossain myrkkyä, ja oireet johtuivat nimenomaan tästä myrkystä, eikä viruksesta. Moni varmaan muistaakin, kun sain sosiaalisessa mediassa aikaan suuren ja nopeatempoisen ketjureaktion Iita-lapinkoiran kohtalolla, joka tapahtui syyskuussa. Vasta Iitan tapauksen jälkeen tuli oirekuvaan varmistus, että kyseessä oli Kajonkin kohdalla myrkytystila. Koska verikoetta ei otettu, ei selvyyttä saatu kunnolla. Nopean toiminnan ansiosta Kajo kuitenkin selvisi, ja onneksi kyseessä oli perusterve koira jolla oli elimistö hyvässä kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti