Munaton mies.

Viime kirjoituksista on taas vierähtänyt useampikin hetki, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Lähiaikoina olen käynyt katkeraa taistelua oman mieleni kanssa siitä, kannattaako uroskoira kastroida vain sen takia että se tasoittaisi luonnetta ja mielen hallintaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että uroskoiran kohdalla kastrointi tulee olla viimeinen mahdollisuus, ja tässä tapauksessa olen tullut siihen lopputulokseen että Kajon kohdalla se on nyt ajankohtainen aihe. Syitä siihen on useitakin, mutta pääasiassa päätös lähti siitä ettei avomieheni pärjää Kajon luonteelle, ja asiaan täytyy saada jotain muutosta ennenkuin tilanne pahenee. Itse pärjään koiran kanssa vielä suhteellisen hyvin, kun sen ilmeitä osaan jo lukea ja arvoida, mutta se ei valitettavasti riitä.

Mitkä ovat sitten perusteita kastroinnille? On totta, ettei Kajolla ole perinnöllisesti mitään annettavaa kenellekään, ja sekarotuisuutensa takia en halua edes kuvitella sitä mahdollisuutta että Kajosta tulisi vahingon kautta vielä isä pienelle pentueelle. On silkka itsemurha risteyttää koira, jossa on itsessään jo neljää eri rotua, mahdollisesti vielä nartun kanssa jossa voisi olla lisää monirotuisuutta. Se ei edistä kenenkään pyrkimyksiä, ja sekarotuisia koiria kyllä Suomeen mahtuu muutenkin ihan tarpeeksi. On myös tullut ajateltua että koiralla on turhan vahva luonne, ja nimenomaan tätä vahvuutta pyrin pehmentämään kastroinnilla ennenkuin opittu käyttäytymismalli jää koiran päähän lopullisesti. Kajoa ei ole vielä koulutettu loppuun, eikä meidän kohdalla koulutus lopu koskaan (aina voi oppia jotain uutta, ei se ikää katso), mutta koulutusta hankaloittaa oleellisesti koiran oma tahto tehdä muita asioita, kuin keskittyä olennaiseen. Kastroinnille voi olla myös hyvä syy sekin, että koira on aggressiivinen muita kohtaan. Meillä näin ei luojan kiitos ole, mutta joitakin koirarotuja kohtaan Kajokin on aggressiivinen, ja toivoisin tämän loppuvan. Sekin on osasyynä, että koira menee pois tolaltaan muita lajikumppaneita nähdessään, eikä osaa hillitä itseäänsä riemultansa, vaan homma menee aina överiksi. Tulipa sitä sitten saatua monoa koirapuistostakin sen takia, että Kajo 7kk ikäisenä leikki muiden koirien kanssa niin rajusti, että muut omistajat luulivat sen yrittävän tappaa omia koiriaan. Selitä siinä sitten, että tämä koira ei ole ihan samanlainen, mitä teikäläisen labradorinnoutaja jolla tuskin aivotoimintaa edes on..

Syitä löytyisi varmasti kymmeniä, ja satoja eri vaihtoehtoja on tullut pyöriteltyä läpi parin viime kuukauden aikana. Toivotaan, että tämä ratkaisu olisi meille joka suhteessa oikea, ja koirakin pääsisi elämään oikeaa koiran elämää, eikä sellaista että joutuu elämään eristyksissä ilman lajitovereiden seuraa. On itsellekin todella kurjaa, kun lenkillä ollessa kaikki vastaantulevat koiraihmiset tai yksinäiset lenkkeilijät pakenevat metsään Kajon nähdessään. Syy ei ole se, että koira tekisi mitään aggressiivista tai spontaania, vaan se että Kajolla on tapana laskea päätänsä, tuijottaa vastaantulevaa ja ns. vaania sitä lenkkeilijää/vastaantulevaa koiraa. Ei se sillä mitään pahaa tarkoita, se vain haluaa katsoa tarkemmin ja päätä laskemalla maahan kohti, se haistaa paremmin vastaantulevan ihmisen. Eilenkin sain huudella viidelle ihmiselle että "ei tää koira pahaa tee, se vaan kattoo sua ja yrittää haistella vaikka oot noin kaukana". Siltikin nämä kaikki viisi ihmistä juoksivat umpimetsään karkuun, ajattelivat varmaan että noin iso koira ja tuollainen ilme, ei voi olla muutakuin vihainen koira. Huoh.

15.9 on meillä sitten varattuna aika lääkärille, ja perustarkastus tehdään koiralle samalla kun leikataan. Varmistetaan sitten kerralla että koira on edelleenkin terve ja hyväkuntoinen, että voi taas yhden vuoden eteenpäin mennä levollisin mielin ennen seuraavaa tarkastusta. Sitä odotellessa sitten, munattoman koiran kanssa.